Vaihtelua






Otin muutaman kuvan Alexin huoneesta yhtenä päivänä ja samalla innostuin myös vaihtamaan pikkuprinssin huoneessa järjestystä. Kyllästyn aika nopeasti kaikkeen ja siksi tykkään vaihdella huoneissa huonekalujen paikkaa. Oon itseasiassa ihan pikku tytöstä asti ollut kuulemma innokas vaihtamaan omassa huoneessa järjestystä, joten kaippa se sieltä sitten tulee:)

Mökillä











Vietimme lauantaipäivän vanhempieni kesämökillä. Lämmin aurinko paistoi lähes koko päivän ja saimme nauttia keväisestä päivästä yhdesssä rakkaiden. Mummi oli leiponut herkullisia sokerimunkkeja ja tehnyt simaa, itsekkin nautin yhden munkin ja niin hyvältä maistui niin kuin aina mummin leipomat herkut. Grillasimme, saunoimme ja juttelimme iltahämärään asti, kunnes meidän perhe taas lähti ajelemaan kohti kotia. Ihana päivä yhdessä mummin, ukin, enon ja Sandra serkun seurassa.

Vammalassa





Nappasin muutaman kuvan Antin siskon Anun kauniista kodista siellä ollessa. Hyvällä maulla sisustettu koti oli täynnä ihania pikku yksityiskohtia, joista oli helppo ottaa muutama kuva muistoksi. Ihastuin heti tuohon vanhaan vaakaan, joka lepäsi hyllynpäällä. Anu kertoi löytäneensä sen kirpparilta ja eiköhän me siltä istumalta lähdetty metsästämään myös meidän kotiin samanlaista ja niinhän siinä kävi että samalta kirpparilta löytyi myös meille samanlainen kotiin vietäväksi. Kiitos Anu kun saimme viettää mukavan yhteisen päivän kanssanne, toivottavasti pian uudestaan<3

Kevätpäivä









Me lähdettiin keskiviikkona ajelemaan Antin siskon perheen luo Vammalaan. Antti vaihtoi siellä talvirenkaat kesärenkaisiin ja sillä välin me Alexin kanssa ulkoiltiin Manun ja Mimosan seurassa. Anu ja Matti oli loihtinut sillä välin meille herkullisen lounaan. Kaunis kevät aurinko lämmitti ja oli ihana nauttia lämpimästä päivästä raikkaassa ulkoilmassa. Löysin maasta myös ensimmäisen voikukan kevään kunniaksi. Nyt se kevät taitaa oikeesti vihdoin tulla:)

Sinä ja Minä







Meillä on ollut aivan mahtavia päiviä perheenä nyt loman aikana. Vaikka suunnitelmat eivät menneet aivan niinkuin piti, niin silti ollaan saatu yhdessä levätä, viettää aikaa perheenä ja nauttia toistemme täydestä huomiosta. En olisi ikinä osannut kuvitella, kuinka ihanaa on olla äiti. Paras lahja. Nyt jo haikein mielin muistelen menneitä yhteisiä päiviämme ja odotan innolla tulevia, mitä kaikkea tulemme kokemaan yhdessä. Sinä ja Minä.

Pientä iltapalaa




Ollaan nyt useampana iltana tehty iltapalaksi lämppäreitä. Lämmin tee leipien kanssa ja jälkkäriksi viinirypäleitä, sillä pärjää hyvin aamuun asti:)Tänään muuten selvisi, että pääsen leikkaukseen toukokuun lopussa. Onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa lomailla ja viettää laatuaikaa perheenä ennen toimenpidettä. 

Outin luona










Pitkästä aikaa näin hyvää ystävääni Outia ja hänen suloista poikaansa Alvaria. Oli niin mukava taas nähdä pitkän tauon jälkeen ja jutella kuulumisia menneistä päivistä ja viikoista. Alvar oli kasvanut hurjasti ja touhusi lattialla kuunnellen meidän puheen sorinaa. Syötiin maukasta kana-nuudeli salaattia ja vielä jälkiruuaksi Outin leipomaa porkkanakakkua. Olipas taas yksi mukava päivä, kiitos siitä Outi!