Ryövärinkuopalla












Poikkesimme lauantaina Virroilta tullessamme Ryövärinkuopalla Ruovedellä. Tuo ihastuttava paikka keskellä metsikköä on aina pysähtymisen arvoinen. Paikka on tullut tutuksi itselle jo pienestä tytöstä, sillä usein pysähdyimme perheenä Ryövärinkuopalla maistelemaan kirkasta lähdevettä.

Oma tuoli


Unikaverille rutistuksia




 Alex sai synttärilahjaksi tämän ihastuttavan pikkutuolin. Tuoli on ollut useampana päivänä käytössä ja siinä istutaankin yleensä katsomassa aamun ensimmäisiä piirrettyjä. Pentikin nalle on ollut yksi Alexin unikavereista ja on useasti mukana aamun leikeissä.

Unihiekkaa






Harvoin tulee tallennettua niitä kuvia, kun Alex nukkuu. Nyt kuitenkin uskallauduin hipsimään pojan huoneeseen ja taltioimaan muutaman kuvan pienen nukkuessa päiväuniansa. Voi on ne vaan niin sulosia nukuessaan<3 

Kanasalaatti

Kanasalaatti:

Maustamatonta kanaa
salaattia
kurkkua
tomaattia
sipulia
paprikaa
fetaa(aurinkokuivattu)
aurajuustoa
leipäkrutonkeja(itsetehtyjä)


Pienimmällekkin maistui...



Eilen illalla päätin tehdä illalliseksi ruokaisan kanasalaatin koko perheelle. Meidän perhe on huono syömään salaatteja, mutta eilisen illan jälkeen luulen, että siihen tulee muutos!Sillä kanasaalaatti maistu niin hyvältä, että päätin tehdä uuden myös tänään lounaaksi. 

Kotipäiviä







Muutamana päivänä ollaan nautittu kotona löhöilystä, käyty puistossa leikkimässä ja nukuttu pitkiä päiväunia. Keskustassa asumisessa on huonot puolensa siinä, että jos tekemistä ei keksi, niin aina voi lähteä kiertelemään kauppoja ja se vasta kalliiksi tuleekin. No yhtenä päivänä taas lähdin piipahtamaan Putiikilla ja matkaani tarttui tuo vaalea palmikkoneule syksyksi. Nyt sitten odottelemaan syksyn viileitä ja sateisia päiviä, niin saan uuden neuleeni käyttöön. Kesä on kyllä mennyt taas liian nopeasti, mutta toisaalta rakastan myös syksyä ja sen tuomaa tunnelmaa. Kynttilöiden valoa, käpertymistä viltin alle ja mukillista kuumaa kaakaota. 

Tallipihalla









Lauantaina vietimme iltapäivää Tallipihalla. Olin saanut vieraakseni rakkaat ystäväni pääkaupunkiseudulta. Tallipihalla kiersimme pikkuputiikkeja, tutustuimme suklaapuodin herkkuihin ja katselimme lasten iloa ja naurua karusellin pyöriessä. Istahdimme hetkeksi kahvilaan nautiskelemaan vohveleista ja kermavaahdosta. Päivän päätteeksi vietimme hetken vielä teekupin äärellä, jutellen ja suunnitellen tulevaa syksyä. Kiitos tytöt ihanasta päivästä<3

Vaaleanpunaiset vauvajuhlat











Viime sunnuntaina vietimme rakkaan ystäväni vaaleanpunaisia vauvajuhlia. Voi kuinka ihana oli juhlia ystävien kesken tuota pientä vielä masun suojissa olevaa ihmettä. Anna ja Josefina olivat koristelleet niin kauniisti Leenan kodin vaaleanpunaiseksi. Ihanat juhlat, kaunis Leena ja kaunis masu.