Vihdoinkin ollaan kaikki terveitä! Meidän perhettä ollaan kyllä koeteltu alkuvuoden aikana kaikenmaailman taudeilla. Viimeiseksi on selätetty mahatauti ja nyt toivon mukaan kevät tuo tullessaan pelkkää terveyttä. Kevään tullessa meille vaatekaappeihin ilmestyy paljon sinistä ja valkoista. Raitaa eri muodoissa! Newbien ihastuttavat vaatteet on ripustettu Alexin vaatetelineeseen odottamaan lämpimiä ilmoja.
Pajunkissoja
Kävin eilen hakemassa kotiin pajunkissoja ja yhdessä Alexin kanssa sitten koristeltiin oksat pääsiäismunilla. Voi miten ihana keväinen fiilis tuli olohuoneeseen ja vielä kun aurinko paistoi niin komiasti eilen, niin kyllä oli suupielet korvissa äidillä kun pojalla.
Tallinna
Hei pitkästä aikaa:) Me vietettiin Antin kanssa miniloma kahdestaan Tallinnassa viikonloppuna. Oli kyllä huippua päästä kahdestaan viettämään laatuaikaa yhdessä. Ainut miinus oli, että olin edellisenä viikonloppuna sairastanu luultavasti noroviruksen ja olin vielä matkalle lähtiessä vähän puolikuntoinen. Onneksi matka kuitenkin onnistui suhteellisen hyvin, pieniä vatsakipuja lukuunottamatta. Meillä oli ihan loistava hotelli (Three sisters hotel), jossa olisin oikeastaan voinut viettää koko loman. Aivan ihastuttava tunnelma hotellissa, joka sijaitsi ihan vanhan kaupungin sydämessä. Nyt on kuitenkin ihana olla taas kotona ja Alexin luona. Toivotaan, että saan pian itseni ja vatsani kuntoon, niin jaksan päivittää myös tätä blogia vähän useammin:)
Kevätaurinko
Eilen oli aivan ihastuttava keväinen auringonpaiste ulkona ja pakkohan sitä oli raahautua ulos ja nauttia ihanasta auringosta pitkästä aikaa. Jännä vaan, miten tuolla auringolla on noin iso merkitys omaan mieleen ja vointiin. Tuntuu, että oon ihan eri ihminen tämän ja eilisen päivän jälkeen. Nyt vaan toivomaan, että näitä päiviä tulisi vielä paljon lisää. Me suunnattiin eilen siis Alexin kanssa Pispalaan yhteen tuttuun puistoon, mistä avautuu ihan mahtavat maisemat Pyhäjärvelle. Siellä ihastelttin lumen peittämää valtakuntaa ja narskuvaa valkoista peitettä jalkojen alla.
Halloumisalaatti
Oon jo pidemmän aikaa ollut ihastunut Halloum-juustoon ja nyt ollaan herkuteltu sillä jo muutamana iltana. Joskus kun ei jaksa ruveta pilkkomaan salaattia, ollaan paistettu halloum-juustoa, pilkottua omenaa ja syöty sitä viinirypäleiden ja kirsikkatomaattien kanssa sellaisenaan ja on kyllä toiminut ihan yhtä hyvin. Tietty jos tykkää tehdä siitä ruokaisamman niin monesti, ollaan sitten tehty kunnon salaatti ja lisäksi vielä paistettu kanaa siihen kaveriksi
Halloumisalaatti:
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaattia
kurkkua
punasipulia
halloumi-juustoa
pinjansiemeniä
Keksejä ja tonttuja
Meillä on herkuteltu kekseillä muutamana päivänä kun mikään muu ei oo pikkumiehelle maittanu. No ei nyt ihan sentään, mutta saatiin reissusta pieni flunssa matkaamme ja päivät on Alexilla menny sisällä katsoen Tonttutoljanteria ja syöden keksejä:) No kai niilläkin elää muutaman päivän! Tontut on jäänyt pikkumiehen mieleen joulusta ja nyt niitä katsellaan päivittäin ikkunoista ja kuunnellaan ovenraosta.
Matkamuistoja
Pieniä matkamuistoja Tukholman reissulta. Oli kyllä taas ihana käydä päiväseltään Tukholmassa, on se vaan niin kaunis kaupunki. Olen ollut pienestä asti sitä mieltä, että joku päivä muutan Tukholmaan, ja muutama vuosi sitten se unelma oli käydäkkin toteen. Jumalan suunnitelmissa oltiin kuitenkin toista mieltä ja paikkamme oli asettua sillon tänne Tampereelle. Ruotsi on ollut aina lähellä sydäntäni, sillä isäni veljet asuvat kaikki Ruotsissa, niimpä siellä on tullut vierailtua useampia kertoja vuodessa aina lapsuudesta lähtien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















