Niin se masu vaan kasvaa ja halusin tallentaa myös tänne blogiin muutaman kuvan sen kasvusta. Varmasti näitä tulee vielä lisää ajan saatossa, mutta tässä ensimmäiset kunnon kuvat masusta. On se vaan niin ihmeellistä, että siellä vatsan suojissa kasvaa ja kehittyy jotain niin täydellisen ainutlaatuista. Suuri Jumalan ihme. Viime viikkoina on tuntunut myös ne hennot ensipotkut, jotka on muuttunut päivien kuluessa yhä voimakkaammiksi. <3
Tine K Home
Oon niin ihastunut näihin Tina K Homen astioihin. Entuudestaan astiakaapista löytyi nämä mustavalkoraitaiset kupit ja Outi ilahdutti mua tänään ihanalla paketilla, jonka kääröistä löytyi tämä ihana lasilyhty kyseiseltä merkiltä. Se pääsi heti aitiopaikalle keittiön tasolle. Harmi kun Tampereelta ei tietääkseni kyseistä merkkiä löydy mistään tai en ainakaan tiedä. Saa vinkata jos joku muu tietää!!!
Mukavaa viikkoa!
Tulppaaneita
Jostain kumman syystä meidän perhettä on tänä keväänä koeteltu kaikilla mahdollisilla pöpöillä. Vatsatauti numero kaksi tuli taas tervehtimään eilen. Onneksi nyt jo parempi olo ja tänään uskaltauduin ulkonakin käymään. Pienin meistä on kuitenkin onneksi säästynyt tältä ikävältä taudilta ainakin toistaiseksi. Hain itselleni kaupasta piristykseksi valkoisia tulppaaneita ja kummasti niistä tulikin iloinen mieli. Jospa tällä kertaa kaikki pöpöt olisi selätetty tältä keväältä ja päästäsiin oikein kunnolla nauttimaan ihanista aurinkoisista päivistä.
Onnen hetkiä
" Silitti hiljaa enkelinsiipi, kauneinta kaikista käytti. Onnen ovesta sisään hiipi, toiveet todeksi täytti. Onnemme on sanaton, pian meitä neljä on. "
Terveisin,
Onnellinen mama
Pääsiäinen
Vietettiin Pääsiäinen tuttuun tapaan Kainuussa. Säät suosi ja jokaisena päivänä paistoi ihanasti aurinko. Ulkoiltiin ja syötiin paljon Anopin tekemiä pääsiäisherkkuja. Innostuttiin myös Antin kanssa hiihtämään Hyryjärvellä ja laskettelemaan Ukkohallassa. Pienten mielestä varmaan lomassa oli parasta kun mentiin koko porukka laavulle paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Mukava ja rentouttava loma kaikin puolin. Nyt taas kotona ja mikä parasta, niin on huhtikuu!!!
Lempparit
Tässä muutama kuva mun kevään lemppareista, mitä varmasti tulee pidettyä ja on jo tullut! Ihanaa Pääsiäistä jokaiselle lukijalle, toivottavasti saadaan nauttia kauniista ilmoista!Ps. muistakaa syödä paljon suklaamunia, tai ainakin mä aion;)
Viikonlopun kuulumiset
Vietettiin tosi mukava viikonloppu pitkästä aikaa. Perjantaina nähtiin ystäviä, lauantaina käytiin hurraamassa Tapparalle voitto Hakametsässä ja sunnuntaina ulkoiltiin ja leivottiin pizzaa. Pääsiäinen lähestyy ja se tietää, että meidän perhe suuntaa lomalle Kainuuseen. Toivottavasti säät suosii ja koko pääsiäinen olisi aurinkoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















