Joulun odotusta


Viikko enää jouluun ja suurin osa lahjoista vielä ostamatta. Pientä paniikkia ilmassa, mutta eiköhän viikossa saada kaikki valmiiksi. Tänään ollaan pidetty laatikkotalkoita ja sellainen jouluntuoksu on ilmassa. Aamuisin pimeän vielä hämärtäessä oon sytyttänyt keittiöön kynttilät ja nauttinu niiden tuomasta tunnelmasta. Nyt kun saatasiin vielä kunnon pakkaset ja valkoinen maisema, niin joulu saisi vihdoin tulla.

Taiteilija työssään...




 Yllätyin iloisesti tänään kun huomasin, että 200 lukijaa oli tullut täyteen. En olisi ikinä uskonut kun blogia lähdin tekemään, että jonain päivänä teitä olisi jo näin monta, jee! Kiitos kuuluu teille ihanat lukijat, tästä on hyvä jatkaa.
Saatiin vihdosta viimein Alexin huone valmiiksi, mattoa lukuunottamatta. Molemmille seinille maalattiin liitumaalilla, jotta poika pääsee kunnolla harjottamaan omia taiteilijan lahjojansa;) 

Nimiäiset


Meidän "hipsulla" oli lauantaina nimiäiset ja pikkumiehestä tuli Albert. Nyt saa taas hetkeksi hengähtää ennen jouluvalmisteluita.

Takkatuli




 Ollaan poltettu takkaa lähes joka päivä ja oon NIIN nauttinut siitä. Yksi ehdoton vaatimus oli kotia etsiessä, että asunnossa olisi takka. Se vaan luo oman tunnelman ja varsinkin näin joulun alla.  

Pipareita

Tänään leivottiin Joulun ensimmäiset piparit ja maistuihan ne taas yhtä hyvältä kun viime vuonna. Laiskana ostin kaupasta valmis taikinan ja yhdessä pikku apulaisen kanssa joulalaulujen soidessa leivottiin pari pellillistä pipareita. 

Fiiliksiä



keittiöstä, mikä ei todellakaan ole valmis, mutta minä malttamattomana halusin napata pari kuvaa teille silti.