Arkea




 Viikot lentää hujauksessa ja aina vaan tuntuu, että on maanantai! Pimeiden syysiltojen ihanuutta on se, että saa polttaa kynttilöitä. Taljat on kaivettu varastosta tuomaan lämpöä ja pehmeyttä. Muutto lähenee uhkaavasti ja  tämän mamman sisustusvimma senkun kasvaa. Onneksi kohta pääsee laittamaan uuteen kotiin joulua<3

Kuusi viikkoa vanha.


Viime päivityksestä onkin vierähtänyt tovi. Arki on lähtenyt liikenteeseen ja välillä tuntuu, että kädet loppuu kesken ja mitään ei saa aikaiseksi. Päivät kuluu hujauksessa ja Hipsu kasvaa silmissä. Kaiken tohinan keskellä löydettiin myös uusi koti ja kuukauden päästä taas muuttopuuhat edessä. 

Lauantai.

Eilinen kului sisällä kun Alexille nousi kuume, mutta tänään onneksi päästiiin jo ulkoilemaan ja fiilistelemään aurinkoista lauantaita!

Rakkauspakkaus



Saatiin Hipsusta otettua muutama kuva Kainuun lomalla. Alexista jäi harmittamaan kun aikoinaan ei keretty vastasyntyneenä kuvia ottamaan. Isyysloma lähenee myös loppuaan ja ensi viikolla maman pitäisi pärjätä poikien kanssa yksinään..iik, katotaan jääkö blogi päivitykset hetkeksi tauolle!?:)

Syksy








Syksyn kastelema maa, ripottelevat sadepisarat, ruska, loma, onni. Näillä on hyvä jatkaa syksyyn.

Omenapuiden alla.






Aamupäivällä Hipsun nukkuessa päiväunia, me Alexin kanssa mentiin taloyhtiön takapihalta keräämään omenoita talteen omenapiirakkaa varten. Arki on lähtenyt kivasti käyntiin kahden lapsen kanssa, varsinkin nyt kun isi on vielä kotosalla.