Aika on vierähtänyt ja pian on vuosi kulunut siitä kun sain tuon kaikkein kauneimman lahjan syliini. Oman poikani. Nyt kun katson tuota nauravaa ja iloista taaperoa, valtaa pieni haikeus kuluneesta vuodesta. Niin paljon on tapahtunut niin lyhyessä ajassa. Jokaisesta hetkestä silti niin kiitollinen.
Tässä runo, joka on monelle tuttu ja on löytynyt ystävienikin kutsuista. Se on vaan mielestäni niin kaunis joka kerta sen lukiessani, että halusin sen tähän liittää.
Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani. Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on jo lupaus huomisesta: minä menen, minä juoksen, minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti, olen matkalla seikkailuun.
1 kommentti:
Voi Maria, tiedän tuon haikeuden tunteen, joka valtaa sydäntä yhtäaikaa sen valtavan rakkauden, onnen ja ylpeyden kanssa. Miltä tuntuu, kun kaipaa mennyttä ja silti innolla odottaa tulevaa, sitä, mitä se sisällään pitääkään. Teillä yhdessä. Vaikka kuinka paljon! Ihania kesäpäiviä, pian rutistetaan <3
Lähetä kommentti