Veneretki








Alex pääsi veneen kyytiin ensimmäistä kertaa elämässään ja pieni poika oli niin ihmeissään koko pienen matkan ajan. 

1-vuotias









Mökillä ollessa oli niin paljon ylimäärästä aikaa, niin innostuin napsimaan Alexista 1-vuotis kuvia. Kuvaaminen ei enää olekkaan niin helppoa tästä kaverista, meinaan paikoillaan pysyminen on varsin haastavaa Alexille. Joten aina kun mahdollisuus kuvaamiseen tulee, niin täytyy hyödyntää se:) Viikon päästä pitäisi sitten juhlia kunnolla Alexin synttäreitä, jotka aiomme pitää mökillä. Toivottavasti säät suosii ja saatasiin juhlia synttäreitä aurinkoisessa säässä.

Loman aloitus







Meidän perhe jäi Juhannuksen jälkeen mökille maalaustalkoihin. Tosin minä ja Alex emme hirveesti päässeet talkoisiin osallistumaan, vaan urakan hienosti hoitivat Antti ja ukki. Sillä välin kun miehet maalasivat, me Alexin kanssa keinuimme, leikimme nurmikolla ja hiekkalaatikolla ja voi tuota pojan riemua kun pääsi ulos nauttimaan ja peuhaamaan. Joka ilta lämmitimme saunan, grillasimme ja ihastelimme tuota kaunista järvimaisemaa. Mikä ihana loman aloitus.

Juhannus










Juhannus on takana ja heinäkuu jo melkein ovella. Me palattiin tänään Juhannuksen vietosta Virroilta. Juhannusaaton ja päivän vietimme Keuruulla perinteisessä Juhannuskonfferenssissä. Perjantaina aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, mutta lauantai oli jo pilvisempi ja selkeesti viileämpi päivä. Oli ihana viettää Juhannusta rakkaiden ystävien seurassa, nähdä tuttavia vuosien takaa ja nauttia keskikesän tunnelmasta. Yksi ikimuistoinen Juhannus taas takana.

Sadepäiviä




Sadepäivien keskellä on vietetty paljon aikaa sisätiloissa ja katseltu tietsikalta Puuha Peteä, nukuttua pitkiä päikkäreitä ja luettu paljon satukirjoja.








Juhannus lähenee ja se tarkoittaa myös, että tämän perheen yhteinen kesäloma starttaa. Lomasuunnitelmat on jo suurelta osin tehty ja kalenteri on täyttynyt pitkälti mökkeilystä ja kesämummilasta, mutta ehkäpä johonkin välin voisi vaikka vielä piipahtaa Ruotsissakin.

Kallein lahjani





Aika on vierähtänyt ja pian on vuosi kulunut siitä kun sain tuon kaikkein kauneimman lahjan syliini. Oman poikani. Nyt kun katson tuota nauravaa ja iloista taaperoa, valtaa pieni haikeus kuluneesta vuodesta. Niin paljon on tapahtunut niin lyhyessä ajassa. Jokaisesta hetkestä silti niin kiitollinen. 
Tässä runo, joka on monelle tuttu ja on löytynyt ystävienikin kutsuista. Se on vaan mielestäni niin kaunis joka kerta sen lukiessani, että halusin sen tähän liittää.

Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani. Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on jo lupaus huomisesta: minä menen, minä juoksen, minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti, olen matkalla seikkailuun.



Ukin rakkaat

Isompi pienemmälle vauhtia antamassa






Ukin omat rakkaat


Voi näitä ihania kesäpäiviä. Aurinko on taas hellinyt meitä useamman päivän ja ollaan saatu viettää paljon aikaa ulkona puistoissa. Maanantaina saimme puistoon seuraksemme Alexin ukin ja serkkutytön Sandran. Voi tuota serkkujen iloa ja touhua yhdessä kun saivat keinua ja leikkiä puistossa.